Paras alku perheellesi Doules Doula Marjaana

Suomalaiset perheet jäävät liian yksin synnytyshoidossa – HS

“Synnytystukea antava suomalainen doula kertoo: Nämä neljä asiaa pitää korjata Suomen synnytyshoidossa pikaisesti, muuten perheet jäävät liian yksin” HS 20.11.2017

Doula Salla Pyykkönen kertoi Facebook-sivullaan siitä, miten vanhemmat uskovat terveydenhuoltojärjestelmän tarjoavan heille kaiken tarvittavan tiedon ja avun mitä he tarvitsevat. Mutta todellisuudessa jatkuvien säästöjen siivittämänä se ei enää ole niin. Perheet saavat välttämättömän avun ja tuen, mutta ennaltaehkäisevään hoitoon ja apuun ei valitetettavasti ole monesti resursseja. 

Se, että perhe saisi avun traumattiseen synnytykseen heti tai lapsen sairastelukierteen tai muun aiheuttamaan väsymykseen tukea silloin, kun tilanne on akuutti, auttaisi ennaltaehkäisemään tilanteiden kriisiytymistä.

Aikaisemmin neuvoloissa oli synnytysvalmennusta, mutta nykyään moni synnytysvalmennus on kutistunut olemattomaksi ja on pieni osa perhevalmennusta. 80 % kätilöistä on sitä mieltä, etteivät vanhemmat tällä hetkellä valmistaudu riittävästi synnytykseen.

Helsingin Sanomat ottivat aiheesta selvää. Juttu on luettavissa täällä:

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005456836.html

Lue Hesarista mitä synnytyshoidossa pitäisi Suomessa parantaa.
Lue Hesarista mitä synnytyshoidossa pitäisi Suomessa parantaa artikkelista “Synnytystukea antava suomalainen doula kertoo: Nämä neljä asiaa pitää korjata Suomen synnytyshoidossa pikaisesti, muuten perheet jäävät liian yksin”.

Helsingin neuvoloiden osastonhoitaja Christina Lundqvist vastaa, että kyllä perhevalmennuksessa on jouduttu tinkimään eikä se sisällä harjoitteita synnytystä varten. Nämä olisivat kuitenkin kätilöiden mielestä tärkeitä.

Neuvolat vähentävät perhevalmennusta säästösyistä ja sen synnytysvalmennusosuutta hiipuu kohta olemattomiin. Kätilöt näkevät näiden muutosten negatiiviset tulokset synnytyksissä.

Tällä hetkellä myös perheiden hoidon jatkuvuus kärsii, kun neuvola ja synnytystenhoito on eri tahojen toteuttamaa eikä heillä näytä olevan kovinkaan hyvään keskusteluyhteyttä keskenään.

Tuoko synnytystenhoidossa säästäminen säästöjä?

Voiko synnytyshoidosssa säästäminen tosiaan tuoda kokonaisvaltaisia säästöjä? Epäilen, että synnytysvalmennuksessa säästetyt eurot joudutaan maksamaan moninkertaisesti takaisin synnytyksenhoidon kuluissa sekä perheiden pahoinvoinnin lisääntymisenä.

Synnytyskokemus ei ole suoraan verrannollinen siihen miten synnytys fyysisesti meni eli siihen oliko kyseessä alatiesynnytys, avustettu synnytys (imukuppi) tai sektio. Suurempi merkitys on siinä, miten perhettä on kohdeltu, miten heille on puhuttu, miten kuultu tai miten perhe on saanut olla mukana tekemässä päätöksiä. Kun perhe saa olla toimijana synnytyksessä, hänelle muodostuu positiivisempi kuva synnytyksestä ja hän voi todennäköisesti paremmin lapsivuodeaikana. Tämä edesauttaa perheen henkistä ja fyysistä hyvinvointia pitkälle tulevaisuuteen.

Perheen valmentamiseen menneet rahat tulevat siis moninkertaisesti säästettyä myöhemmin.

Neuvolan perhevalmennus vai synnytysvalmennus?

Neuvoloilla on lakisääteinen velvollisuus tarjota synnytysvalmennusta ja siihen on myös sisältö määritelty. Erittäin harva neuvola kuitenkaan täyttää näitä tavoitteita eikä kukaan valvo niiden täyttämistä. Synnytyssairaalan tämän hetkiset videot netissä eivät korvaa hyvää synnytysvalmennusta edes tiedollisesti.

Osastohoitaja Helsingin neuvoloista kertoo näin

”Ryhmätapaaminen poistettiin kokonaisuudistuksen yhteydessä, koska se oli saanut huonointa asiakaspalautetta. Osa ei kokenut luontevaksi avautua parisuhdeasioista ryhmissä.”

Mistä tämä kertoo? Ei siitä, etteivätkö perheet tarvitse tähän tietoa ja apua vaan siitä, että menetelmä (ryhmävalmennus) ei tähän toimi.

Onneksi on kuitenkin menetelmiä tarjota laadukasta ja jopa kustannustehokkaampaa valmennusta monin eri tavoin.

Synnytyksen ABC synnytysvalmennus tutkittu ja kehitetty tämän päivän vanhemmille

Siinä missä kylmät ammattilaisten näkökulmasta tehdyt videot netissä ei täytä käyttäjien vaatimuksia, niin käyttäjälähtöisesti rakennettu verkkokurssi, jossa on mahdollisuus olla yhteydessä ihan oikeaan henkilöön, tarjoaa tietoa sekä tukea. Kurssin ei ole tarkoituksenmukaista kertoa kaikenlaisia erityistilanteita, joten asiakkaalle on erittäin tärkeää, että hän voi olla yhteydessä synnytysvalmentajaan kurssin aikana luottamuksellisesti. Tämä on toteutettu Synnytyksen ABC:ssä, missä tekniikka on renki eikä isäntä.

Neuvolan perhevalmennuksen synnytysosuus on tarjolla yhtenä päivänä raskauden aikana, mutta verkkokurssi on tarjolla silloin, kun odottajan mieli työstää synnytystä. Ajankohta ja tarve vaihtelevat raskautumisesta yli lasketunajan, joten verkkokurssi tarjoaa joustavaa valmennusta eri tarpeisiin.

Verkkokurssiin voi myös paneutua uudelleen juuri ennen synnytystä, mikä rauhoittaa synnyttäjää h-hetkellä.

Käyttäjälähtöinen tuotekehitys synnytysvalmennukseen

Synnytyksen ABC on kehitetty codesign menetelmillä yhdessä vanhempien, kätilöiden ja neuvolan terveydenhoitajien kanssa. Sen sisältö ja tapa tarjota tietoa on synnytysvalmennukselle sopiva ja se sisältää kaikki Valtioneuvoston vaatimukset synnytysvalmennukselle.

Synnytyksen ABC on kaikille saavutettavissa ja synnytysvalmentaja on saatavilla joka päivä. Vastaukset kysymyksiin tulee yleensä parin tunnin sisään ja viimeistän 24h kuluessa. 

Synnytyksen ABC kunnan neuvolan käyttöön

Kunta pystyy tarjoamaan Synnytyksen ABC:n vanhemmilleen osana laadukasta perhevalmennusta ja täten säästämään tulevaisuuden kuluissa, kun perheet voivat paremmin. Toki tämä maksaa enemmän kuin HUS:n ilmaiset videot netissä, mutta uskallan luvata, että perheet voivat tämän jälkeen paremmin.

 

Synnytyksen ABC synnytysvalmennus vauva pidempi