latteäidin synnytyskertomus

Latteäidin synnytyskertomus

Hyvin kirjoitettuja synnytyskertomuksia on netissä aivan liian vähän, niin haluan jakaa teidän kanssa Latteäidin synnytyskertomus hänen blogistaan.

Tässä kertomuksessa keskitytään hyvin synnyttämisen ytimeen, synnyttämiseen elämän tuoksinnassa arjen keskellä.

Kertomuksessa ei median tapaan pröystäillä draamalla, vaan kerrotaan synnytyksen kulusta pikku hiljaa kehittyen kohti syntymää.

Tämän matkan mahdollisti äidin hyvä valmistautuminen tähän toiseen synnytykseen.

“… uskon, että kaikkien synnyttäjien kohdalla on tehtävissä paljon toimijuuden tukemisessa. Ennen kaikkea tulisi tarjota tietoa ja tukea synnytykseen valmistautumista. Valmistautuminen on nimittäin myös sitä, että pohtii kaikki mahdollisuudet läpi ja tulee sinuiksi niiden kanssa. Omalla synnytystoivelistallani oli toiveita liittyen myös sektioon ja käynnistykseen, vaikka halusinkin niitä välttää.”

 Latteäiti ja vastasyntynyt

Synnytyskertomus vahvistaa valmistautumisen merkitystä

Valmistautuminen on tärkeää jokaiselle synnyttäjälle eikä valmistautuminen tarkoita valmistautumista vain johonkin tiettyyn tapaan synnyttää. Mahdollisuuksien tiedostaminen ja myös ymmärtäminen, on tärkeää.

Toivon, että jokainen löytää tapansa valmistautua ja sitä varten rakensin sinulle Synnytyksen ABC:n synnytysvalmennuksen. Se sisältää kaiken tiedon, mitä tulet synnytyksessä tarvitsemaan.

Verkkokurssin pystyt käymään silloin, kun sinulla on aikaa ja täysin omassa rauhassa. Et kuitenkaan jää yksin, sillä lupaan vastata kaikkiin kysymyksiisi 24h sisällä! Käytössäsi on chat kurssin jokaisella sivulla. 

Tästä lisätietoa Synnytyksen ABC:n verkkokurssista!

Toivon sinulle oikein onnistuvaa toimijuutta omaan synnytykseesi ja sitä kautta erittäin hyvää synnytyskokemusta!

Marjaana

ps. Onko sinulla synnytyskertomus, jonka haluaisit jakaa? Lähetä sähköpostia osoitteeseen marjaana@synnytyksenabc.fi.